Digimarkkinoinnissa dataa syntyy valtavasti. Google Ads, analytiikka, feedit, dashboardit, raportit. Ongelmana ei yleensä ole datan puute, vaan se, kuinka paljon asiantuntijan aikaa kuluu sen läpikäyntiin.
Meidän näkemyksemme on yksinkertainen: asiakkaan ei pitäisi maksaa siitä, että konsultti käyttää aikaansa mekaaniseen tarkistustyöhön. Siksi kehitämme myös omia työkaluja tukemaan tekemistämme.
Taustaongelma
Maksettu mainonta on luonteeltaan hajanaista. Google Ads -tili voi sisältää kymmeniä kampanjoita ja monimutkaisia rakenteita, joiden läpikäynti vie aikaa. Samaan aikaan data ei odota: budjetti kuluu, huutokauppa muuttuu ja kampanjan suorituskyky voi kääntyä nopeasti ilman näkyvää syytä. Perinteisessä mallissa konsultti käy tilit läpi manuaalisesti sovituin väliajoin. Se toimii, mutta se tarkoittaa myös sitä, että osa ongelmista havaitaan vasta seuraavalla tarkistuskierroksella.
Miten Bobble Ads Manager syntyi
Bobble Ads Manager ei alkanut isona suunnitelmana. Lähtökohta oli yksinkertainen: halusimme Slack-ilmoituksen, kun jollain tilillä tapahtuu jotain, johon pitää reagoida. Ei enempää. Mutta kun yksinkertainen hälytyslogiikka oli paikallaan, alkoi selvitä, mitä muuta samalla infrastruktuurilla voisi tehdä. Työkalu on kasvanut siitä lähtien tarpeiden mukaan, ei suunnitelman mukaan.
Mitä se tekee käytännössä
Käytännössä konsultin aamupäivä ei ala sillä, että hän käy läpi jokaisen tilin erikseen ja etsii, onko jossain tapahtunut jotain. Apuri on jo tehnyt sen yön aikana. Jos jollain tilillä konversiot ovat romahtaneet, budjetti kuluu väärässä tahdissa tai kampanja käyttäytyy poikkeavasti, tieto on Slackissa odottamassa. Bobble Ads Manager puolestaan kokoaa tilien tilanteen yhteen näkymään, josta näkee nopeasti missä mennään ja mihin kannattaa ensimmäiseksi katsoa.
Esimerkiksi:
- jos kampanjan suorituskyky heikkenee äkillisesti, tilanteeseen voidaan reagoida nopeammin
- jos budjettia allokoidaan tehottomasti, korjausliikkeet voidaan tehdä aiemmin
- jos uusi asiakkuus tarvitsee auditoinnin, analyysi saadaan nopeammin päätöksenteon tueksi
Teknologia ei tee päätöksiä asiakkaan puolesta, eikä sen pidäkään tehdä. Sen tehtävä on poistaa kitkaa asiantuntijatyöstä.
Alla esimerkki työkalun näkymästä demotilin datalla.

Asiakkaalle näkyvä hyöty
Asiakkaalle tämä näkyy parempana työnä. Ongelmiin reagoidaan nopeammin, kehityskohteet löytyvät aiemmin, ja se aika, joka ennen meni raporttien pyörittämiseen, menee nyt oikeisiin päätöksiin.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos jokin kampanja ei suoriudu, tiedämme siitä samana päivänä, korjaamme asian eikä asiaa nosteta vasta seuraavassa kuukausipalaverissa. Jos budjettia valuu tehottomasti, korjaus tehdään ennen kuin vahinko kasvaa isoksi. Ja kun konsultin ei tarvitse käyttää aikaa mekaaniseen tarkistustyöhön, hänellä on enemmän aikaa miettiä, miten tuloksia saadaan kasvatettua.
Työkalu kehittyy jatkuvasti
Google Ads ei pysy paikallaan, eikä Bobble Ads Managerkaan. Kun alusta muuttuu, uusia kampanjatyyppejä tulee tai seurannan logiikka kehittyy, työkalu päivittyy mukana. Emme rakenna sitä kerran valmiiksi, vaan pidämme sen ajan tasalla samalla tavalla kuin pidämme asiakkaidemme kampanjat ajan tasalla.
Emme rakenna omia työkaluja siksi, että teknologia kuulostaa hyvältä. Rakennamme niitä siksi, että haluamme käyttää enemmän aikaa asiakkaidemme kasvun rakentamiseen.